Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanhemmuuden kustannukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanhemmuuden kustannukset. Näytä kaikki tekstit

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Vanhemmuuden kustannukset on nostettava esille Eduskunnassa

Perhevapaiden kustannusten jakamisesta ja niistä aiheutuvista kustannuksisa ja kustannusten tasaamisesta paremmin mies- ja naisvaltaisten alojen välillä on puhuttu ja väännetty jo vuosia. Tuloksetta. Edellinen hallitus ei ole tätäkään teemaa pystynyt ratkaisemaan. On aika ottaa edistysaskel työelämän tasa-arvossa, niin että naisvaltaisten alojen rankaiseminen loppuu. Tämä edistää samalla naisten palkkakehitystä ja lopuksi myös naisten eläketasoa.
Koska olen ollut yli kuusi vuotta Naisyrittäjyyskeskuksen toimitusjohtajana, olen päässyt erittäin läheltä seuraamaan satojen naisyrittäjien toimintaa. Pienyrittäjälle nuoren naisen palkkaaminen on suuri riski, koska yrittäjä voi joutua maksamaan äitiyslomalle jäävälle naiselle 2-3 kk täyden palkan, sijaisten rekrytoinnin ja perehdyttämisen sekä sairaalakäynnit tai poissaolot raskausaikana sekä sairaan lapsen hoitamisesta aiheutuvat poissaolot aiheuttavat tuottavuuden laskua yrityksissä.  
Kannatan Juha Sipilän ehdotusta, jossa vanhemmuuden kustannukset tasattaisiin nykyisen järjestelmän sisällä esimerkiksi siten, että työnantajalle maksettaisiin 2500 euron kertakorvaus äitiysvapaalle jäävää kohti. Sen kustantamiseksi kerättäisiin työnantajilta ja työntekijöiltä yhteensä 125 miljoonaa euroa vuodessa ja tuo summa palautettaisiin kokonaisuudessaan nuoria naisia työllistäville yrityksille. Se tarkoittaisi sairausvakuutusmaksun korotusta noin 0,08 %:lla. Jos tuo jaettaisiin tasan työnantajan ja työntekijän kesken, maksua pitäisi korottaa 0,04 %:lla. Se on 3000 euron palkassa 1,2 euroa kuukaudessa. Tällä ratkaistaisiin osittain perhevapaiden kannalta suurimpana koettu ongelma, eli ensimmäisen 2–3 kuukauden täyspalkka, joka äidille maksetaan, kun hän jää vanhempainvapaalle. Samalla se helpottaisi pienten ja keskisuurten yritysten asemaa ja madaltaisi kynnystä palkata nuoria naisia. Perhevapaakustannusten tasaamiseen auttaa myös se, että isät pitävät entistä enemmän perhevapaita. Yksikään tuntemani nuori perheen isä ei ole katunut myöhemmin päätöstään olla hoitamassa omia lapsiaan.
Ehdottomasti kannatan ajatusta perhevapaiden kustannusten jakamisesta. Kahden lapsen äitinä vanhemmuuden kustannusten jakaminen sekä molempien puolisojen kannustaminen osallistumaan perhevapaisiin ovat minulle tärkeitä asioita. Perhevapaiden kustannusten jakaminen on ensikädessä nostettava esille tulevalla hallituskaudella.  
Yksittäisenä kansanedustajana voin yksinkin tehdä aloitteen, kirjallisen ehdotuksen uuden lain säätämisestä. Yrittäjätaustaisena puheenjohtaja Juha Sipilä ymmärtää tämän asian merkityksen, joten olen luottavainen, että asia edistyy Keskusta puolueen tekemänä ehdotuksena eduskunnalle.
Sanotaan, että naisten euro on 80 senttiä. Ja niin on naisten eläke myös. Yleisesti ottaen naisten matalampia palkkoja selittää se, että naiset päätyvät miehiä useammin töihin niin kuntasektorille (esim. hoitoala) töihin kuin matalapalkkaisille palvelualoille. Mutta kun vertaillaan täsmälleen samasta työstä maksettavaa palkkaa, on voitu osoittaa että ”naisen euro” on kutakuinkin 97 senttiä.

Muutama keino ”segregaation” purkamiseksi:

  • Tyttöjä tai nuoria naisia pitää kannustaa opiskelemaan naisille ei-tyypillisiä aloja kuten tekniikkaa.
  • Nuorten naisten määräaikaiset työsopimukset osaltaan heikentävät naisten palkkakehitystä. Naisten pitää oppia neuvottelemaan toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia eikä suostua määräaikaisiin työsopimuksiin.
  • Naisten pitäisi mennä enemmän yksityiselle sektorille sekä miesvaltaisille aloille töihin, jotta palkkaerot kaventuisivat. Suomessa työtehtävät ovat jakautuneet ”miesten töihin” ja ”naisten töihin”. Miehet ovat logistiikan, prosessiteollisuuden ja rakennusalan töissä.
  • Naisten palkkakehitystä hidastaa se, että naiset ovat kolme vuotta perhevapaalla tai hoitovapaalla ja poissa työelämästä. Hoitovapaan lyhentäminen kolmesta vuodesta kahteen vuoteen edistäisi naisten osallistumista työelämään, jolloin palkkaerot samalla pienenisivät.
  • Isiä pitää kannustaa jäämään hoitovapaalle. Isyysvapaat eli ”pappaledighet” ovat mm. Ruotsissa suosittuja. Isien osallistuminen hoitovapaalle lasta hoitamaan edistäisi naisten ura- ja palkkakehitystä. Uskon, että Suomessa nuoret miehet alkavat vähitellen jäädä yhä useammin isyysvapaalle.


Nyt on kyseessä muutosvaalit. Yhdessä me rakennamme entistä paremman Suomen. Laitetaan yhdessä Suomi kuntoon asia kerrallan.  

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Luovan talouden edistämisen teesejä


EU:n Vihreässä Kirjassa korostetaan, että luovuudelle ja innovoinnille on luotava sellaiset edellytykset, jossa luova talous pysyy kilpailukykyisenä ja luo työpaikkoja ihmisille. Olen osaltani yrittänyt pohtia keinoja, miten Suomessa voidaan kannustaa luovan talouden yrittäjyyttä ja työntekoa. Verotuksella ja sosiaaliturvan ajantasaistamisella saadaan aikaan hienosäätöä kohti luovien alojen työllistävää vaikutusta. Muutamat teesit ovat täysin realistisia ja helposti toteutettavissa, jos tahtoa asioiden edistämiseksi löytyy.
Kaikilla yrittäjillä sama yhtenäinen arvonlisäverokanta 21%
Arvolisäverotus on Suomessa liian poukkoilevaa. Kaikkien toimialojen arvonlisäverokanta yhtenäistettävä esimerkiksi 21 prosenttiin.  Nyt esimerkiksi ohjelmatoimistoilla 0%, kirjoilla 8 % (9 %), elintarvikkeilla 12 % (13 %) ja kosmetologipalveluissa 22% (23 %). Helpottaa myös luovan alan yrittäjien arkea (kassajärjestelmät, kirjanpito, alv-tilitykset), kun on vain yksi kaikille sama ALV 21 %. Tanskassa arvonlisäverokanta on 25 % kaikilla toimialoilla. AVL on välillinen vero, mikä on siinä mielessä hyvä ja kaikille tasapuolinen kulutusvero, koska jokainen kuluttaja voi itse vaikuttaa, miten paljon yrityksen tuotteita tai palveluita ostaa. 
Tekijänoikeustulojen ja Teosto-tulojen pitää kerryttää sosiaaliturvaa
Naisia on paljon luovan työn tekijöinä. Luovan työn tekijöille merkitystä olisi sillä, että tekijänoikeustulot kerryttäisivät sosiaaliturvaa. Tekijänoikeustulojen pitäisi kerryttää sosiaaliturvaa. Säveltäjille, sanoittajille ja sovittajille musiikin julkisesta esittämisestä maksettuja Teosto-tuloja verotetaan kuten ansiotuloja, mutta ne eivät kuitenkaan kerrytä sosiaaliturvaa (esim. äitiysraha). Yritykselle maksettavat tekijänoikeuspalkkiot taas puolestaan ovat arvonlisäverottomia.
Yhteisöverokantaa laskettava 24 %
Yritysten yhteisöverokantaa on  laskettava alemmaksi. Nyt yhteisöverokanta on 26 %, se pitäisi laskea suunnilleen 24 %:iin siksi, että (kasvu)yrityksille jää enemmän rahaa investoida tulorahoituksella eikä velkarahalla.
Verotuksen täytyy kannustaa työntekoon
Luovan talouden yrittäjiä ja työntekijöitä koskettaa enemmän tuloverotus. Tuloverotusta on pyrittävä alentamaan maltillisesti, jotta verotus kannustaa ihmisiä työntekoon. Suomalaisten palkansaajien keskimääräinen tuloveroprosentti on n. 27 % ja pääomatuloverokanta 28%. Vastaavasti pääomatuloverotusta voidaan nostaa nykyisestä 28 %:sta 30 %:iin.
Freelancereiden asemaa parannettava
Freelancerit toimivat ilman pysyvää työsuhdetta. Yleisemmin freelancereina toimivat kulttuurialan työntekijät, esimerkiksi vapaat toimittajatvapaat näyttelijät ja vapaat valokuvaajatTällä hetkellä meillä on kahdenlaisia freelancereita: yrittäjän statuksella olevia freelancereita (joilla on Y-tunnus) sekä freelancer-verokortilla toimivia työntekijöitä. Jos ei-työsuhteinen palkkiota saava freelancer haluaa lopettaa freelancer-toiminnan ja siirtyä työvoimatoimistoon työnhakijaksi, hänen tulisi luopua työvölineistään. On lähtökohtaisesti täysin absurdi vaatimus, että esimerkiksi vapaa toimittaja luopuisi käytönnössä vaikkapa tietokoneestaan, voidakseen päästä työnhakijaksi. Verokortilla toimivien freelancereiden sosiaaliturvaa täytyy ajatasaistaa.  Tulevaisuudessa trendinä tulee olemaan nanoyrittäjyys, kun hallitus pystyy tunnustamaan tällaisen kolmannen tien kulkijan roolin. 
Nanoyrittäminen luo uutta työtä ja joustavuutta
Pauli Vahteran mukaan nanoyritys on yritys, joka työllistää yleensä vain yrittäjän itsensä. Joskus ehkä satunnaisesti yhden muun. Tämä toinen voi olla perheenjäsen, ulkopuolinen, ystävä ja/tai hyvä ammattilainen. Nanoyrittäjä on samalla yrittäjä ja kuin itsenäinen palkansaaja. Ammatinharjoittajakin hän voi olla, vaikka tämä juridinen määritelmä on vanhentunut. Ammattiyhdistysliikkeen tulisi tukea nanoyrittäjiä, koska palkansaajien määrä tulevaisuudessa joka tapauksessa vähenee.
Siirrytään maksuperusteiseen verotukseen
Nyt yrittäjä maksaa ennakkoverot ja toisinaan arvonlisäverot ennakkona, vaikka asiakas ei välttämättä ole maksanut laskuaan yritykseen. On siirryttävä kassavirran verottamiseen ja kassavirtakirjanpitoon.
Vanhemmuuden kustannukset jaettava tasan naisen ja miehen työnantajien kesken
Nuoret naiset eivät yksinkertaisesti uskalla hankkia lapsia. Naisvaltaisilla toimialoilla ei ole tarpeeksi kannusteita lisätä nuoria naisia työsuhteeseen, koska heidän äitiysvapaan kustannukset aiheuttavat yritykselle jopa 10.000 euron kulut (sijaisen rekrytointi, perehdytys ja palkkaus, lomapalkka, sairauspoissaolot...)